Kiintolevyn eheytys on hätäapu, ei huolto. Levyn eheytys litistelee, siirtelee ja on siirtelevinään kiintolevyn tietoja paikasta toiseen.
Kiintolevyn eheytyksessä hyötytieto toki tiivistyy. Eheytyksestä on apua yhtä paljon kuin halkopinon polkemisesta, kuitenkin operaattorit ja huoltoyritykset käyttävät tälle toimenpiteelle nimeä HUOLTO ja rahastavat sillä. Tämä on kuitenkin helppo tehdä myös kotikonstein.
Me annamme selkeät ohjeet maksutta

Tällä näppäinyhdistelmällä avautuu suorita ikkuna, valitse näppäin 1. Pohjaan ja napsauta 2.
Kirjoita suorita ikkunaan dfrg.msc kuten kuvassa näkyy ja Valitse OK
Valitse asema C: aktiiviseksi hiiren vasemmalla painikkeella ja alhaalta Eheytä painike. Tämän jälkeen ohjelma eheyttää kiintolevyä useita minuutteja.
Kun eheytys on valmis valitse Sulje.
Jos koneellasi on useampia kiintolevyosioita valitse D: ja Eheytä. Muutoin valitse rasti oikealta ylhäältä ja kiintolevysi on eheytetty.
Pirstaleinen tai korruptoitunut kiintolevy
Kiintolevyn eheytyksessä hyötytieto toki tiivistyy.
ISO MUTTA: Sekaan litistyvät myös turhakkeet, hidasteet, loiset, vakoilijat ja virukset.
Terveet ja mädät omenat ovat edelleenkin sekaisin.
Huoltamattomana pelkkä pirstaleinen kovalevy voi työllistää 6- 8 tuntia yleensä tällainen aika menee esim. Windows 98:ssa.
Me osaamme pirstaleiset ja korruptoituneet kiintolevyt. Käytä konettasi näytillä niin teemme huollon mikä aikaansaa oikeaa nopeutta.
Tiedostot
Tilapäistiedostojen säännöllinen poistaminen on yksi perusmenetelmistä, joiden avulla voit varmistaa tietokoneen parhaan mahdollisen suorituskyvyn. Näihin on olemassa todella päteviä ohjelmia jotka kuuluvat meidän perushuoltoon.
Pelastukset
Teemme kiintolevyn tietojen pelastuksia ja varmuuskopiointeja. Tärkeät tekstit, valokuvat, tilastot , musiikki jne.
Hidas
Ylipitkä huoltoväli hidastaa ilkeästi kaikkea koneen käyttöä. Tila on jatkuvasti paheneva ja päättyy toimimattomuuteen tai vaurioon. Tietokoneilla rikkoutujia ovat emolevy ja kiintolevy
Poistamme hidaste ohjelmat ja teemme muut tarvittavat ammattityöt. Saat käyttöösi lisää Megahertsejä ja vähemmän hukkalämpöä.
Onko tietokoneesi ollut hidas uudesta alkaen? Tuttu juttu ja hoituu helposti.
Hitaus johtuu kahden asian summasta: Mitä sisällä on ja mitä sisältä puuttuu.
Uudehkot koneetkin me huollamme hintansa mukaiseen nopeuteen.
Uusi ja hidas kone on virusbisneksen uhri. Virus software on niin raskas, että hardware uupuu sen alle. Me poistamme hidasteesi.
Puhallin
Yli vuoden huollottomuuden riitasointuja ovat hitaus, puhallinten äänekkyys, tökkiminen ja lopulta täysi korruptiotila.
Soitinhuollot ovat erityistä osaamista vaativaa käsityötä. Niin pianonviritys kuin Atk- työtkin.
Määräaika
Koneilla on määräaikaiset huollot. Ajan, käyttötuntien tai kilometrien mukaan. Takuuehtoihinkin liittyy vaatimus osaavasta huollosta. Kuititon hämäräbisnes on haitallinen takuulle ja koneelle.
Pajavasaralla ei ole määräaikaishuoltoa. Tietokoneen huoltoväli on yksi vuosi.
Kömpiminen
maratonjuoksu Saharassa: Ensin hyvää nopeutta, sitten tasaisesti hiipuen kävelijäksi, viimein kontaten kömpimään.
Kömpivän käynnistyksen ensiapu on -> Apuohjelmat -> Järjestelmätyökalu t-> Levyn eheytys. Se litistelee, siirtelee ja on siirtelevinään kiintolevyn tietoja paikasta toiseen.
Kone hidastuu, kömpii aikansa ja lopulta rikkoutuu.
Me elvytämme tukkoiset kiintolevytkin.
Työajan ja kömpimisajan välisen suhteen näet nopeudesta, jolla koneesi kääntää 186 aukeaman pääkuvaston.
Aika hyvä 3 minuuttia, aika normaali 5- 7 min, aika hyvät hermot 9-10 min. Meillä on lisänopeutta koneellesi.
Onko haku pelkkää odottelua ja kömpimistä?
Tökkivätkö ja kaatuilevatko kotipelisi? Meiltä saat aivan uutta megapotkua kaikkiin peleihin, ja viruksille annamme punaisen kortin!
Kömpimistä voivat aiheuttaa kehno tuuletus, käytöstä tallentuneet hidasteet, alimitoitetut/ sopimattomat komponentit ja virheelliset säädöt.
